Mietin tässä kahden aivan erillaisen ystäväni tilannetta he ovat kumoikin eläneet on-off sujteessa kohta kaksi vuotta. He kumpikin itkevät kumppaneidensa taki toinen on väkivaltainen ja narsistinen ja toinen taas alkoholisoitunut playeri nisti. Ei kovin hyviä ehokkaita kotiin vietäviksi eihän? No kummankin ystäväni vanhemmat ovat ilmoittaneet että eivät mihiä halua nähdä koska eivät hyväksy oman lapsensa kohtelua. Sama toistuu myös ystävien kanssa. He ovat kumpikin eronneet ja palanneet useasti. Ja väittävät kiven kovaan rakastavansa miehiään. Paljon varmemmin ja vakuuttavammin he puhuvat rakkaudesta kuin minä koskaan en ole ikinä ollut niin varma että rakastan palavasti, vaikka mies ei olekkaan lyönyt tai pettänyt. Heillä kummallakin on himan itsetunto-ongelmia ja olen pohtinut voisiko se olla syynä tähän. "Tyydyn tähän koska en usko että kukaan muu haluaa minut"? Ja no mikä minä olen neuvomaan kun onnistun pysymään sinkkuna vaikka mikä olisi. Tosin ehkäpä siinä on hieman omaakin halua että tahdon toistaiseksi vielä pysyä vapaana. Saatan tehdä monia virheitä ja ehk suhteeni eivät ole olleet kovin täydellisiä mutta sentään minulla ei ole rikosrekisteriä miehen takia, eikä alkoholi ongelmaa koska joudun katselemaan päivästä toiseen juopunutta kumppania. Enkä minä ole ollut paikkaamassa murtuneita luita "pienen " riidan jälkeen miehen selittäessä että satutan kuulemma itse itseäni. En voi käsittää mikä saa nämä naisen alut kestämään tällaista kohtelua.

Jos minusta tekee kiihko feministin se että minulla on koskemattomuus ja minun ei tarvitse pilata tulavaisuuttai ja terveyttäni toisen elämän takia, niin annan itselleni luvan olla. Minulla ei olisi edes voimia jäädä vastaavanlaiseen suhteeseen.

Missä sä olit kun mä pelkäsin?
Missä sä olit kun muhun sattui ja musta loppui voimat?
Missä sä olit kun mä itkin ja olin yksin.
Sä et ollut täällä.
Meidän piti kantaa vastuu yhdessä.
Mitä sä teit?
Sä kirosit ja käskit pyytämään jotain muuta sillon kun mä tarvitsin sua.
Ja kun sä viimein tulit sä olit vihainen mulle.
Mä olin yksin kun mä olin peloissani,
kun mulla oli pahaolo jamietin yhteistä tulevaisuutta.
Mä olin yksin silloinkin kun se kuoli.
Ja sun oli tärkeää päästä tapaamaan sun ystäviä.
Mä istuin yksin kotona ja itkin.
Sun mielestä oli hyvä etten ainakaan joutunut ajattelemaan tätä enää.
Sä et ymmärtänyt miks en mä halunnut että tässä käy näin.
Kenen puoleen voin kääntyä kun apua eniten tarvitsen.
Nyt tiedän etten ainakaan sinun.
Sulle olen vain este, ongelma ja niin oli meidän lapsikin.
Ainakin se pieni ihme säästyi tältä tuskalta.

Aina niin ajankohtainen ja puhututtava tasa-arvo kysymys alkoi viimeinki kutkuttamaan myös omia aivonystyröitäni. Suomessahan asiat ovat suhteellisen hyvällä tolalla tasa-arvon kannalta. Vai ovatko?
Mistä kaikesta me kärsimmekään miehiin verraten:

-No ainakin siitä kuuluisasta 80 sentistä.
- Ja tietysti nämä biologiset joka kuukausi toistuvat harmit.
- Niin ja lapset, nainenhan aika usein kotiin jää lasta hoitamaan.

Entäs sitten jo saavutut asiat:

-Saamme käydä koulut.
-Olemme tervetulleita työ elämään valmistuttuamme.
-Meillä on äänioikeus.
-Saamme valtion virkojam mm. eduskunnasta.
-Saamme esittää mielipiteemme.
-Saamme päättää omasta kehotamme.

Lisäksi vaadimme ja aika usein saamme myös tahtomme läpi:

-Miehen on kohteliasta tarjota kaikki.
(Meidän ei siis tarvitse maksaa)
- Meidät on saatettava kotiovelle.
(Emme tahdo kärsiä yksinäisistä kotimatkoista)
- Saamme kiukutella (vähintään) kerran kuussa ymmärrettävästä syystä
(mitä vain voi lyödä tämän piikkiin ;))
- Voimme katsoa kaikki saippuasarjat tv:stä.
(lätkä matsit voi katsoa aina tulos ruudusta tai teksti tv:stä tulokset Emmerdalea ei.)
-Meidät on tyydytettämisestämme seksin aikana on huolehdittava.
(Mies onnistuu kuitenkin)
- Meille on kohteliasta avata ovet.
(Tähän en kyllä keksi mitään järkevää.)
-Meidän ei tarvitse tehdä ruumiillista työtä jos mies on paikalla.
(Mies on kuitenkin vahvempi)
-Saamme antaa mojovan litsarin tai napakan potkun.
(Meitä sattuiisi enemmän, olemme heikkoja ja helpposti särkyviä)
-Meitä pitää suojella
(katso edellinen)
-Saamme flirttailla avoimesti sen olematta seksuaalista häirintää.
(hmm)
-Saamme toljottaa kadulla komistuksia eikä miehen siitä pitäisi ole millään.
(Miehet kuitenkin samassa tilanteessa yrittävät iskeä kyseisen mimmin.)

Siskot tämä on karrikoitua, mutta taidamme ehkä tehdä osaksi itsestämme alempi arvoisen ja heikommin pärjäävän.

Monet parit valittavat vanhemmiten seksin vähentymisestä suhteessa. Tosin monet parit valittavat sitä muutenkin vakiintuessaan. Mutta johtuuko pihtaaminen seksin laadun heikkenemisestä vaiko kumppaniin tottumisesta, jännitys katoaa. Miehille ainakin kuullostaa olevan erityisen tärkeää kuinka "hyvä" partneri onkaan. Entäs jos lähtökohtaisesti kumppani on hyvä sängyssä, mutta toinen pihtaa silti, vai onko toinen vain nymfomaani? Kummassa syy siis on?

Yleisissä oletuksissa pihataaja on aina nainen. "Sä et saa ellet tiskaa" on legendaarinen lasahdus vaimon suusta. Olen itsekkin välillä syyllistynyt siihen harhakuvaan että miehet ovat naisia seksuaalisesti aktiivisempia. Joskin se oli erehdys mikä korjaantui hyvin äkkiä kohdatessani tälläisen libidonsa hallitsevan tapauksen. Ensimmäiseksi tuli toki mietittyä, että onko mies epävarma omasta varustelutasostansa tai taidoistaan. Kuulemma ei. Vastausta ei tähän kysymykseen ole siis tähänpäivään mennessä kuulunut, mutta ajatustyötä se on vienyt sitäkin enemmän. Ja toki tyttöystävä miettii "mikä on kun en kelpaa", jonka seuraksina itsetunto kärsii ja sen mukana suhde. Tietenkin ehkä puhuminen ratkaisisi tilannetta jonkin verran. Toisaalta kenen tekee mieli käydä tuollainen keskustelu oman kullan kanssa, kyllä siinä itse kukin aikapitkään tilannetta vain nieleskelee.

Mutta entäs toiselta puolelta, miksi kumppanille ei seksi maistu? Toki kaikilla on niitä päiviä, ettei vain jaksa. Rankka työpäivä takana tai paljon ajateltavaa. Ja toki jos tiedossa on samaa intohimotonta jyystöä jolla tyydytetään vain ruumis, niin eipä se kovin innosta. Pitäisikö tässä tapauksessa kertoa kumppanille hienotunteisesti? Ja todennäköisesti rikkoa suhde tai ainakin rakkaan itsetunto.
Tai jos ei vain huvita. Silloinko syy on ettei kumppani ole tarpeeksi haluttava vai sitten mikä. Ehkä en vain osaa ymmärtää.
Ei suhde toki ole pelkkää seksiä, mutta uskon henkilkohtaisesti ettei kaikki myöskään ole ihan kunnossa jos eletään jatkuvassa selibaatissa. Ja toisesksi en myöskään usko uhkailun voimaan kotitöissä. Siinä taidetaan ajaa vain kumppania vieraaseen syliin. Ja niiden kotitöiden en myöskään usko liittyvän mitenkään seksiin, niistä täytyy ongelma löytyä jostain muualta.

Suhde ei kokonaan voi siis olla seksiä, mutta harvoin voi olla suhde kokonaan ilman seksiä josta kumpikin osapuoli on samaa mieltä. Oikeaa määrää ei kai voi missäään määritellä, mutta kai raja kulkee siinä mikä on kummallekkin hyvä. Siinä on tekemistä meille jokaiselle tasapainotella sen rajan välissä . Toiset sen löytävät, toiset eroavat ja kolmannet valittavat.