Mietin tässä kahden aivan erillaisen ystäväni tilannetta he ovat kumoikin eläneet on-off sujteessa kohta kaksi vuotta. He kumpikin itkevät kumppaneidensa taki toinen on väkivaltainen ja narsistinen ja toinen taas alkoholisoitunut playeri nisti. Ei kovin hyviä ehokkaita kotiin vietäviksi eihän? No kummankin ystäväni vanhemmat ovat ilmoittaneet että eivät mihiä halua nähdä koska eivät hyväksy oman lapsensa kohtelua. Sama toistuu myös ystävien kanssa. He ovat kumpikin eronneet ja palanneet useasti. Ja väittävät kiven kovaan rakastavansa miehiään. Paljon varmemmin ja vakuuttavammin he puhuvat rakkaudesta kuin minä koskaan en ole ikinä ollut niin varma että rakastan palavasti, vaikka mies ei olekkaan lyönyt tai pettänyt. Heillä kummallakin on himan itsetunto-ongelmia ja olen pohtinut voisiko se olla syynä tähän. "Tyydyn tähän koska en usko että kukaan muu haluaa minut"? Ja no mikä minä olen neuvomaan kun onnistun pysymään sinkkuna vaikka mikä olisi. Tosin ehkäpä siinä on hieman omaakin halua että tahdon toistaiseksi vielä pysyä vapaana. Saatan tehdä monia virheitä ja ehk suhteeni eivät ole olleet kovin täydellisiä mutta sentään minulla ei ole rikosrekisteriä miehen takia, eikä alkoholi ongelmaa koska joudun katselemaan päivästä toiseen juopunutta kumppania. Enkä minä ole ollut paikkaamassa murtuneita luita "pienen " riidan jälkeen miehen selittäessä että satutan kuulemma itse itseäni. En voi käsittää mikä saa nämä naisen alut kestämään tällaista kohtelua.

Jos minusta tekee kiihko feministin se että minulla on koskemattomuus ja minun ei tarvitse pilata tulavaisuuttai ja terveyttäni toisen elämän takia, niin annan itselleni luvan olla. Minulla ei olisi edes voimia jäädä vastaavanlaiseen suhteeseen.